13.1.11

Tonttuilua Ylläksellä!

  
Olin koko viime talven töissä Ylläksellä Lapin Safareilla ja läksin sinne nyt uudestaan joulukuun ajaksi töihin, kun sieltä soitettiin. Sain samalla suoritettua pienen osan opintoihin kuuluvasta työharjoittelusta.

Kerron sen verran yrityksen taustaa, että Lapin Safarit on vuonna 1982 perustettu ohjelmapalveluyritys, joka järjestää kesä- ja talviaktiviteetteja eri puolilla Lappia. Asiakkaat ovat lähinnä ulkomaalaisia, kuten brittejä, ranskalaisia, japanilaisia, hollantilaisia ja saksalaisia.  Suomalaisia käy hyvin vähän. Englantia tuli siis puhuttua paljon. Isoin asiakasryhmämme joulukuun ajan oli brittiläinen matkanjärjestäjä First Choice, joka toi matkailijoita Ylläkselle kaksi kertaa viikossa. Heille oli varattu meiltä poro- ja huskyajeluita, kelkkasafareita, joulupukin tapaamista yms. Heille järjestettiin myös aina viimeisenä iltana läksiäisillallinen, jonka jälkeen oli ilotulitus.

Minun työnkuvani oli toimia Front Deskinä toimistolla. Työ oli monipuolista, ja siihen kuului kaikenlaisia hommia. Vastailin sähköposteihin ja puhelimeen, tein varauksia Travius-ohjelmalla, palvelin walk in -asiakkaita, myin safareita ja tuotteita safarishopista, kuljetin ja puin asiakkaita safareille, selvitin kaikenlaisia ongelmia, siivosin, pyykkäsin yms. Viime vuonna tein myös välillä oppaan ja tontun hommia, mutta tällä kertaa en tehnyt yhtään keikkaa. Joulun ajaksi oli palkattu kausioppaiden lisäksi tonttuoppaita ympäri Suomea, ja oli kiva taas saada uusia tuttavuuksia. Toki vanhojakin tuttuja oli joukossa, ja heitä oli mukava taas nähdä.

Asuminen tapahtui rivitalohuoneistoissa, ja neljä asui aina yhdessä kämpässä. Jaoin huoneen kämppikseni kanssa, joka teki samaa hommaa toimistossa kuin minä. Hän oli todella mukava, ja yhteiselo sujui hyvin kaikkien kanssa. Vapaa-ajalla kävimme yhdessä viettämässä aikaa Pub Selvässä Pyyssä. Toki kävimme myös esim. kelkkailemassa, laskettelemassa ja lumikenkäilemässä. Lunta oli mukavasti ja pakkastakin ihan tarpeeksi. Ja maisemathan ovat Ylläksellä aivan mahtavat, varsinkin tunturin päältä. Joulukuu meni nopeasti ja uudenvuoden jälkeen oli jouluoppailta työt ohi ja paluu kotiin alkoi. Oli haikea taas sanoa kaikille hyvästit ja palata etelään ja arkeen. Mutta ei tiedä, vaikka sitä taas ensi talvena löytäisi itsensä Lapista.

Heidi Tuominen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei,

kommentit ilmestyvät pienellä viiveellä. Jouduimme ottamaan käyttöön kommenttien moderoinnin.