8.11.10

No nyt se alkoi, se paljon puhuttu KYKY!

Perjantaina 28.10. klo 13.15 kokoonnuimme luokan 101 edessä. Siistijä avasi meille oven. Pulpetit täyttyivät juttelevista ja nauravista opiskelijoista.  Opet Eija, Petriina ja Timo saapuivat vain vähän myöhässä ja kertoivat meidän virtuaaliyritysprojektista, välillä aplodien kera. KYKY-oppimisympäristö siis tarkoittaa sitä, että perustamme matkailualan yritykset virtuaalisesti. Kaikki yrityksen perustamiseen ja toimintaan liittyvät asiat ovat samalla meille opetusta.

Virtuaaliyritykset saavat oikeat kummiyritykset, joita voimme itse ehdottaa. Niiden toivotaan olevan kummilapsensa tukena, antavan kullanarvoisia neuvoja ja vinkkejä, jotka on saatu oman kokemuksen kautta. Kummien olisi myös tarkoitus käydä esittäytymässä koko luokalle ja kertoa omasta toiminnastaan. Alustavat ryhmäjaot muokattiin vielä tunnin alussa lopulliseen muotoon. Ryhmät saavat jatkossa oman ohjaaja-open, mutta jokaisen opettajan osaaminen on toki kaikkien käytössä. Ja sitten vaan töihin!

Kaikki kolme ryhmää kasasivat pulpetit omiin nurkkiinsa ja suunnittelu voi alkaa.  Innostusta ilmassa! Piti siis keksiä yritys ja liikeidea, yritykselle nimi ja logo ja miettiä myös myytäviä oheistuotteita. Mietittiin myös, missä yritys sijaitsee, rakennetaanko uutta vai korjataanko vanhaa jne. Jokin ryhmä mietti jo jopa työnjakoa ryhmän jäsenten kesken. Mutta sehän on vaan hyvä, että ideoita riittää! Opet kiersivät ryhmissä kuuntelemassa ideoita ja antamassa käytännön vinkkejä. Suunnittelu jatkuu...

Jouluun mennessä yrityksen suunnittelun pitäisi olla siinä mallissa, että heti tammikuussa yritys perustetaan ihan oikeasti, virtuaalisesti. Tarvitsemme siis kaiken tiedon, mitä koulussa opimme yrittäjyydestä, viestinnästä, markkinoinnista, myynnistä ja taloushallinnosta. Pitää osata täyttää lomakkeita, tehdä kustannuslaskelmia, mainostaa, hankkia uusia asiakkaita, tehdä tulosta.. Miten tämän jaksaa ja vielä perjantaisin, puoli neljään saakka?? No, ryhmätyö on kivaa, ja sitten kun saadaan vielä se kahvinkeitin tähän luokkaan, joka on nyt varattu vain meidän käyttöömme…

Riitta Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei,

kommentit ilmestyvät pienellä viiveellä. Jouduimme ottamaan käyttöön kommenttien moderoinnin.