3.11.10

Työharjoittelussa Näsinneulassa

Olen ensimmäisenä luokaltamme aloittamassa työharjoittelun. Olen harvinaisen aikaisin liikkeellä, mutta aikainen lintu madon nappaa ja niin edelleen. Syy, miksi päätin lähteä tekemään harjoittelua jo ensimmäisenä opiskeluvuonna, on yksinkertaisesti taloudellinen: pitkä harjoittelu kesäaikaan olisi kaikki pois palkallisesta työstä.

Työharjoittelupaikkani järjestyi kesätyöni kautta. Olin kesätöissä, ja edelleen osa-aikaisena, Ravintola Näsinneulassa. Teen varsinaista työtäni tarjoilijana mutta harjoittelussa olen myyntipalvelun puolella. Näsinneulahan on osa Särkänniemeä, ja Särkännimi on yksi suurimmista matkailualan yrityksistä Tampereella, joten olen varma, että harjoittelustani on hyötyä tulevaisuudessa. Myös suhteita pääsen varmasti luomaan eri yrityksiin, kunhan harjoitteluni tästä hieman etenee.

Harjoitteluvastaavani Jenni Jokiniva Näsinneulassa on ollut todella joustava kaikkien järjestelyiden ja aikataulujen suhteen. Hän on luvannut järjestää uutta ja mielenkiintoista opittavaa muutaman päivän varoitusajalla. Uskon, että harjoittelun jatkaminen onnistuu koko vuoden ajan lukujärjestysten muuttumisesta ja aikataulun kiristymisestä huolimatta.

Varsinaisessa harjoittelussa olen ollut vasta kaksi päivää. On ollut erittäin mielenkiintoista tutustua ravintolan myyntipalvelun toimintaan ja sillä tavalla päästä tutustumaan kokonaan toiseen puoleen ravintolatoiminnassa. Koulussa käydyt asiat konkretisoituvat hyvin nopeasti tietokoneen ääressä tarjouspyyntöihin vastaillessa ja englanninkielisiä menuja kääntäessä.

Toimistotyö sinällään on tarjoilijan työhön tottuneelle hieman puuduttavaa, toimiston upeista näköaloista huolimatta. Ravintola Näsinneulan myyntipalvelun toimistohan sijaitsee 124 metrin korkeudessa panoraamalasien takana.

Tällä viikolla pääsen toivottavasti mukaan ravintolan esitteen suunnittelukokoukseen. Ensi viikolla on luvassa messut, joilla esitellään palveluita kongressien ja kokousten ohjelmanjärjestäjille. Kaikenlaista mielenkiintoista on siis luvassa. Näistä kokemuksista ehkä sitten lisää myöhemmin.

Minna Ojala

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei,

kommentit ilmestyvät pienellä viiveellä. Jouduimme ottamaan käyttöön kommenttien moderoinnin.